Mistä se ääni kumajaa - tyynyn sisältä!

Taikofon Therapy on äänituntumasoitin, jonka patentoidun teknologian avulla voit sekä kuulla että tuntea äänen täysin uudella hämmästyttävällä tavalla.

Näyttää vähän tyynyltä, mutta ei se tyyny ole! Siitähän tulee ääntä. Se värisee ja tuntuu iholla. Siihen on mukava painaa poski tai silittää ääntä kädellä. Niskan takaa sen ääni väreilee pääni ympärillä. Sitä voi halia. Sen kanssa voi käpertyä lepäämään. Aivan kuin se olisi elävä olio kainalossa mukavasti värähdellen.

Mihin sinä voisit käyttää Taikofonia?

 

Minka tanssii_uusi_kangas_sininen.jpg

 
 

Kehotietoisuus, ääninautinnot

    Puheterapia, ääniyliherkkyys     Keskittyminen, rauhoittuminen
               
 

Kehotietoisuus voi heikentyä monesta eri syystä mm. aivoverenkiertohäiriön johdosta.

Toispuolihalvaantuneille tai muista kehon tuntotietopuutteista kärsiville Taikofon Therapy antaa kuntouttavaa terapiaa.

Musiikin ääniaallot saavat Taikofonin värisemään ja tämä ääniaaltojen väreily tuntuu keholla. Lukemisen sijasta voi joskus olla rentouttavampaa iuppoutua äänikirjojen maailmaan.

   

Puheterapiassa Taikofonia voidaan käyttää äänteiden tuomisessa iholle ja puheharjoittelun apuna.

Sen avulla voi myös totuttautua asteittain pelotttaviin tai muuten epämiellyttäviksi koettuihin ääniin.

Taikofon on pehmeä ja turvallinen ja harjoittelun apuväline.

   

Ylivilkkaan voi olla vaikeaa keskittyä meneillään olevaan tehtävään. Ajatus harhailee ja visuaaliset ärsykkeet ympärillä vievät huomion muualle.

Taikofon auttaa kohdentamaan huomion tekeillä olevaan tehtävään: Taikofon voi olla tehtävästä riippuen joko työskentelytasona tai selkätukena.

Taikofonin kautta soitettu musiikki ja siitä tuleva äänituntuma auttaa kesikttämään huomion  sinne minne on tarkoituskin.

Taikofon ja sen irtopäälliset nyt verkkokaupassamme.

www.earlylearning.fi
elli@earlylearning.fi

ELLI Early Learning Oy, Työpajankatu 10 C, 3. kerros, 00580 HELSINKI, puh. 09 701 2011

Osoitelähde: Early Learning Oy:n asiakasrekisteri. Osoitteita ei luovuteta edelleen.

 
Voit erota listalta täältä. Powered by Markkinointikone.fi